perjantai 15. heinäkuuta 2011

Aika lähellä keikuttiin

MM katsastukset sprintin saralta ovat historiaa ja hyvillä mielin voin niitä muistella. Valmistautumiseen nähden suorituksesta tuli ihan mukiinmenevä perusveto pienillä kupruilla, mikä riitti yllättävän lähelle kärkeä. 31 sekuntia jäin kärkimies Tervolle ja sija oli tasaisessa kisassa 16.

Oman kisan kannalta ratkaisevaksi asiaksi nousi muutama harjun nousu. En jaksanut juosta niissä mihinkään ja jäin nousuissa yhteensä yli 30 sekuntia, eli sen minkä kärkeen jäin. Lisäksi 3. rastille pysähdyin yhdelle leikkikentälle katselemaan hylsyvihreää kartalta ja ammuin vielä hieman 3 rastista liian alas. Sillä välillä noteerattavaa virhettä 6 sekuntia. Ennen 6 rastia kävin autokatoksen takana ihmettelemässä 3 sekuntia. Lisäksi huonot reitinvalinnat 4.,6. ja 17. rastille. Vielä 19. meinaan lähteä soiroon +6 sekkaa. Kakkosellekkin otin mielestäni huonon valinnan, mutta pohja-ajan survoin sille välille, joten sitä ei ehkä enää voi pummina pitää. Vajaa 20 pataan virheillä, reitinvalinnoilla 15-20 sekkaa ja tossulla harjulle ihan rutosti.

Tulokset ja GPS

Sen voin loppuun todeta, että eipä kukaan kovaa juossut Lohjan kaduilla. Tollasella suorituksella pitäisi kärkeen olla eroa yli minuutti, nyt sitä oli liian vähän, jos ajattelee kärkimiesten MM kisoissa pärjäämistä. No ensi vuonna MM-katsastukset saavat hieman suuremman fokuksen kuin tänä vuonna. Silloin on elämä pelissä ja mies laitetaan tiukoille. Nyt keskitytään budjetin keräämiseen seuraavan 2 vuoden satsaukselle.

Viime päivät olen ihmetellyt eri lajien kilpailukalentereita ja mietiskellyt missä juoksen treeni mielessä kisoja. Sitä en ole suuremmin päättänyt, mutta jotain SM kisoja ainakin karsin pois suunnistuksen saralta. Äkkiä katsottuna loppukauden ohjelma on seuraava

23.7. Ike hölkkä
26.7. PM kisoissa 1500m
31.7.-6.8. Swiss O-week
20.-21.8. 22 SM kisat Uusikaupunki
27.8. Huippuliiga 4. osakilpailu
3.9 MidnightRun Helsinki
10.-11.9 City of London Race
17.9. SM keskimatka
18.9. SM viesti
24.9. Aaltokymppi/sprinttiviesti
2.10 Mikonpäivän suunnistus

ja loppukaudesta Manna, Smälanskavlen ja Venetsian kaupunkisuunnistus. Ja jos jotain sprinttejä ilmaantuu näköpiiriin, niin niitä sitten. Jos vaikka ParkWorldTour tarjoaisi jonkun kisan vaikka Singaporessa. Sitä odotellessa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti